maanantai 19. elokuuta 2013

Pitsimyssy ja mattoja

Hei! Nyt vasta sain aikaiseksi laittaa näytille ajat sitten tekemäni maton kuvan,jonka tekeminen oli yhtä tuskaa,mutta kyllä sen valmiiksi sain,otti nimittäin ranteisiin niin paljon että meinasin monet kerrat jo luovuttaa. Se on tehty Esteri-ontelokuteesta.Ohje Kauhavan kangasaitasta.
  Tein myös Novitan Tuubi-lankasta tämän pienen maton meidän vessaan,sitä oli paljon helpompi virkata jostain syystä.Loppulankasta tein vielä hedelmäkorin ja pienen pannunalusen jonka ohje löytyi netistä,nimi oli muistaakseni Pipari-pannunalunen.Hedelmäkorin ohje on Kauhavan kangasaitan sivuilta.
  Nuoremmalle tyttärelle tein syysmyssyksi tuollaisen pitsisen version,jonka ohje oli myös samasta kuin edellisetkin.Nimellä Sulo-myssy.
  Sain tilauksen tehdä pari mattoo tuolla samalla ohjeella kuin tää eka matto,teen sen vaan trikookuteesta,mustasta sellaisesta.Saa nähdä pystynkö tekee vai sanooko ranne sopimuksen irti....
  Ja sitten muistin vielä kuvata tuon kesäkassini jonka tein kesän alussa ja olen sitä ahkerasti käyttänyt,palojen mallina oli afrikantähti ja kasaamiseen otin mallia kässäily-ystäväni sivuilta ;)
    Asteri-matto n.110 cm


    Pieni Paula-matto n.80 cm


Pipari-pannunalunen
    Hedelmäkori



    Kori ylhäältä päin


    Pitsimyssy omistajallaan


    Tässä näkyy tuo kuvio paremmin,helppo malli
    Kesäkassi,kahvat on Novitalta


lauantai 17. elokuuta 2013

Ruuhkaa hyönteisrintamalla

Moips! Paljon on taas tullut nähtyä jos jonkinlaista hyönteistä tänä kesänä,kasvatuksessakin meillä on liuta toukkia,koteloita,munia.Tässä näytille mielenkiintoisimpia :)
    Täpläsirppisiipi


    Matarakiitäjän toukkia


    Jänöyökkösen toukka


    Täplätupsukas-koiras


    Härkäpään toukka


    Hernetarhayökkösen toukka


    Ristihämähäkki


    Pajuhangokas


    Amiraali


    Leppälovimittari


lauantai 10. elokuuta 2013

Silmukan ytimestä-haaste

Moi! Tässä tämän kuun  eli 8/13 Silmukan ytimestä- haaste,jonka aiheena SILMÄLASIT,tekaisin sitten tällaisen version ;)
    Silmälasien uusi asu,lankana käytetty Safari-lankaa


    Safari-lasit :)



sunnuntai 4. elokuuta 2013

Leppiskakku

Tsau! Nuorimmaisen synttäreitä vietettiin tänään ja tässä kakku jonka prinsessallemme tein,hän rakastaa eläimiä,eritoten leppäkerttuja ja luontoa yleensäkin,niinpä tällainen kakku.
  Sitten pari hienoa ja vähän harvinaisempaa päiväperhostakin on tullut kuvailtua.
    Tässä leppiskakku kukkineen ja perhosineen


    Keisarinviitta-koiras


    Karttaperhonen


maanantai 29. heinäkuuta 2013

Neulegraffiti

Tässä tämän kuukauden 7/13 Silmukan Ytimessä-haaste jonka aiheena oli neulegraffiti.

Laitoin tämän meidän ja naapurin rajalla olevaan sähkötolppaan,josta menee yleinen tie ohi.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kesän satoa

Moips pitkästä aikaa! Eipä ole paljoa ehtinyt blogia päivitellä,kesällä on muutakin tekemistä niin paljon :) Kuvia on tullut räpsittyä vaikka miten paljon erilaisista ötököistä. Tässä muutamia otoksia.
    Kirjovaskiyökkönen


    Karhusiilikäs


    Härkäpää


    Niittyvihersiipi


    Sarvikuonokas-naaras (tää on iso,3-4 cm)


    Koivuposliinikas


    Apollo Parainen


    Vastakuoriutunut herukka-eli liuskaperhonen


    Virnapunatäplä Parainen


    Lehtokotilo Parainen


    Niittyhepokatti Parainen


    Isosiilikäs


    Rahayökkönen


    Isomittari

Tällaisia mahtavia värejä ja kuvioita näkee luonnossa kun vain katselee ympärilleen :) Tämä kesä on ollut hyönteisrintamalla otollinen,kaikkea uutta ollaan nähty ja kuvattu. Kasvattejakin on saatu,neitoperhosten toukkia on koteloituneena useita,herukkaperhonen jo kuoriutuikin,täplätupsukkaan toukat koteloituivat juuri,liuskayökkösen toukka on koteloituneena ja eilen löytämämme jonkin metalliyökköslajikkeen toukat vielä syövät ahnaasti,niitä on epäilty gammayökkösen toukiksi,saa nähdä mitä niistä sitten tulee aikanaan.
Mielenkiintoista puuhaa ainakin meille jotka tykätään ötököistä ja varsinkin perhosista :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vihaisia lintuja

Heissan pitkästä aikaa! Aika on kulunut mukavasti ulkoillen,ei paljoa ehdi blogia päivitellä näin kesällä.Tässä nyt muutama otos värkkäyksistäni,ym.
    Tämä puuvillainen paita menee kummipojalle synttärilahjaksi ;)


    Pommi-pipo menee myös lahjaksi.


    Sekä nämä pommi-lapaset,jotka ovat samalla kynsikkäät


    Taas possupenaali :) tällä kertaa oikean angry birds-possun näköinen


    Ylhäältä


    Alhaalta


    Patalappuja a´la Carte-kirjan mallista juustomuotti,tykkään liilasta joten tykkään tästä :)


    • Liilaa ja valkeaa


    Samasta kirjasta ohjeella Iloinen leipuri,itse nimesin tämän Flamenco


    Kesäkukka


    Aurinkoinen


    Sinipuna


    Koralli


    Black&white


    Täplätupsukas,kasvatamme näitä toukkia


    Kihlajaiskakku/juhannuskakku


    Pajulinnun poikanen




    Äitiiiii,missä se ruoka viipyy???,tuumaa peipon poikanen


    Poppelikiitäjä
    Sinitiaisen poikanen